Tarina:Tarina siitä tunteesta

TurriWiki

Eyrr.. o.o; Tein tämän joskus ammattikoulun ensimmäisellä. xD Ja en ole sitä sen pahemmin lukenut. Huomasin sen vain nyt tässä tietokoneen sisältöä tutkiessa. Eli en muista tästä juuri mitään ja en juuri nyt jaksa lukea. xD Toivottavasti nyt edes jaksat lukea. o.o;

Tarina siitä tunteesta

“Se yö, se penteleen yö!” Kirosi Fred mielessään. Fred oli nuori ja söpö poikakettu, jonka elämä oli nyt menossa kohti alamäkeä. Fred oli kolmisen viikkoa sitten ollut tyttöystävänsä, Charlotan kanssa erään puun luona, johon Fred kirjoitti heidän nimikirjaimensa ja sydämen kuvan siihen väliin. Heillä oli hauskaa siihen asti kun sitten Fred valikoi sanansa väärin ja hänen Charlotta läpsäisi Frediä poskelle, suuttui ja lähti pois. Siitä asti Fred oli koittanut saada Charlottaan yhteyttä, mutta tuloksetta. Tästä hän masentui niin paljon että alkoi juoda, tuntui että se oli ainut keino.

Nyt Fred makoili omalla sohvallaan katseli ympärilleen poissaolevana ja mietti ainoastaan Charlottaa juoden samalla kaljaa. Hän oli juonut jo monen monta tuoppia tänä päivän ja illan aikan eikä ollut ajatellut lopettaa sitä aikoihin vaikka oli jo melkein sammumassa. Yht' äkkiä TV pimeni ja hän joutui kurkottamaan kohti kaukosäädintä, joka oli pöydällä noin metrin päässä. Hän ei kuitenkaan päässyt pöydälle asti kun jo tippui maahan alkoholin vaikutuksesta. Maatessaan maassa hän tajusi olevansa nälkäinen, koska ei ollu syönyt koko päivänä mitään ja päätti ryömiä kohti keittiötä, mutta päästyään keittön pöydän luokse hän sulki silmänsä hetkeksi ja ennen kuin huomasikaan oli jo nukahtanut..

Tunnit kuluivat ja Fred vain nukkui, äkkiä hän havahtui ääneen ovelta, joku selvästikkin vaati päästä sisään. Fredin mieleen tulee heti että ovella olisi Charlotta ja nouseekin seisomaan ja yritti turhaan suoristaa ryhtiään. Fred kävelee iloisentuntuisena, hieman horjuen kohti ovea. Hän oli ovella nopeammin kun olisi osannut kuvitella, Fred vilkaisi kelloa joka tikitti oven vieressä se näytti olevan kolme ja sitten hän rupesi miettimään: ”kuka ihme se voi olla, keskellä yötä?” Fred päätti kuitenkin avata oven siinä toivossa että se olisi Charlotta.

Varovasti Fred avaa oven ja samassa hän tuntee iskun kuonossaan ja lennähtää maahan huuli hieman vertavuotavana. Fred on aivan ihmeissään ja yrittää päästä pystyyn. Pian hän tajuaakin että häntä oltiin lyöty. Fred yrittää nähdä kuka häntä on lyönyt ja erottaa ovelta kaksi isoa hahmoa, jotka lähestyvät, ottavat kiinni hänen olkapäistään ja kiskovat hänet pystyyn. Fred katselee hahmoja koittaa kysyä keitä nämä ovat, mitä he tekevät hänen luonaan ja miksi häntä lyödään? Vastaukseksi hän saa kuitenkin uuden iskun naamansa ja mennettää tajuntansa.

Hahmot paiskaavat Fredin autonsa takapenkille. He ajelivat tunnin taikka pari ehkä kolmekin, kunnes Fred alkaa palailla tajuihinsa. Pian Fredin heräämisen jälkeen he ajavat syrjäiselle metsätielle joka vie pienen mökin luokse. Fred katselee ympärilleen: mökki on pieni ja ränsistynyt, selvästikkin hylätty, pihassa kasvaa nahistuneita ruusupensaita ja ruoho on ollut leikkaamatta pitkän aikaa. Hahmot, jotka Fred tunnistaa nyt näädäksi ja sudeksi. He ovat molemmat lähes kaksi metrisiä ja selvästikkin treenattuja. Fred raahattiin kylmään ja kolkkoon vankityrmään mökin ns. kellariin, johon johtivat rapistuneet kiviportaat, lattia oli märkä vedestä ja se oli kaulttaaltaan homeessa. Näätä ja susi laittoivat Fredin käsiin painavat kahleet jotka kiinnitettiin seinissä oleviin rautakoukkuihin. Fredillä oli erittäin huonot oltavat siellä, häntä paleli ja saamiensa iskujen takia joka paikka oli kipeänä. Näätä lähestyi häntä ja löi kerran lujaa Frediä kuonoon ja Fred menitti tajuntansa.

Fred heräili ja hänen päässään pyöri hurjasti, mutta hän erotti kiviportailla istuvan hahmon toisesksi ketuksi. Fred katsoi tarkemmin, se ei ollut kuka tahansa kettu vaan Jack. Jack oli Fredin entinen poikaystävä, he olivat seurustelleet kauan ennen kun Fred ja Charlotta olivat tavanneet. Sinä iltana kun Charlotta oli suuttunut Fred oli kertonut tälle olevansa bi, mutta kuten jo todettu: huonoin seurauksin. Jack siis oli suunnitellut tämän kaiken Fredin kahleisiin laittamista myöten. Jack käveli kohti Frediä hymyillen samalla epämiellyttävästi. Päästyään Fredin luokse Jack löi häntä. Fred ei sanonut mitään, vaikka häntä sattuikin kauhesti. Jack löi toistamiseen, mutta Fred katsoi vain häntä silmiin ilman minkäänlaista reagointia. Jack oli odottanut jotain muuta ja lähti kohti kiviportaita suuttuneen oloisena. Fred sai pienen hetken levähtää ja koota itseään ja voimiaan. Hän huokaisi helpotuksesta.

Pian Jack kuitenkin tuli takaisin kellarin mukanaan kaksi suurta kaveria. Nuo kaksi kaveria pitivät kettingin päitä käsissään ja he laskeituivat kiviportaita alas Fred näki jotain mitä ei olisi halunnut nähdä. Hän näki tyttöystävänsä Charlottan olevan kahleissa. Charlotta käveli kiviportaita alas kahden valtavan kaverin kiskoessa. Charlotta, tuo erittäin nätti ja söpö pesukarhutyttönen, ei pystynyt tekemään mitään noille kahdelle korstolle vaikka hän kuinka yritti laittaa vastaan. Fred ei pystynyt sanomaan mitään, hän vain katsoi järkyttyneenä ja Jackin omahyväinen hymy sai Fredin vihaiseksi.

Jack käski noiden kahden korston laittaa Charlottakin kiinni kellarin seinään. He olivat laittamassa Charlottaa aivan rappusien lähelle, mutta Jack sanoi: ”Ei, ei, ei, ei, ei.” Ja osoitti kohtaa joka oli Frediä vastapäätä. Siihen he laittoivat Charlotan kiinni samanlaisiin rautakoukkuihin missä Fred oli kiinni. Fred huomasi Charlottan itkevän hiljaisesti, mutta ei voinut muuta kun katsoa murhaavasti Jackiä.

Jack rupesi nauramaan äänekkääsi osoittaen samalla Frediä sormellaan, mutta Fred ei edelleenkään sanonut mitään, tuijotti vain. Jackilta meni hermot ja hän löi Frediä nyrkillä kuonoon. Fredin kuonosta alkoi valumaan verta. Jack löi uudestaan ja uudestaan, Jack löi noin kymmenen kertaa Frediä, niin kauan että oli itsekkin aivan veressä, mutta se ei ollut hänen omaa vertaan. Fred vuosi verta ja Charlotta katseli kyynelsilmin Frediä.

Fred alkoi olla voimaton, hän pystyi hädin tuskin tekemään mitään, mutta kokosi voimiansa ja kysyi hiljaisella äänellä Jackilta: ”Miksi, miksi sinä teet tämän?”. Siihen Jack vain vastasi nauraen: ”Kyllä sinun tulisi tietää.” Fred ei sanonut mitään, hän vain painoi päänsä alas ja lepäsi, koska turpiin saaminen vei häneltä voimia. Jack hymähti ja löi Frediä vatsaan ja Fred sylkäisi verta suustaan ja oli lähellä menettää tajuntansa.

Jack katseli Frediä jonkin aikaa ja naurahti taas. ”Taidat olla vähän kovempi kaveri kuin luulin.” sanoi Jack. Jack käveli kohti Charlottaa, katsoi Frediin ja sanoi: ”Katsotaan miten sinä reagoit tähän.”. Fred ei paljoa huomioinut tätä kommenttia sillä hän ei vain pystynyt tai jaksanut. Jack koski Charlottan päähän, silitteli sitä, kosketteli hänen korviaan ja sanoi:” Kyllä siinä on ihanan näköinen tyttö, harmi vain…” Fred avasi jo kiinnipainuneet silmänsä ja katseli Charlottaa. Jack kosketteli Charlottan kaulaa, käsivarsia ja silitteli myös rintoja, Charlotta itki edelleen samaa hiljaista itkuaan. Fred katsoi Jackia vihaisesti, hän oli vihaisempi kuin koskaan aikasisemmin. Jack menetti malttinsa koska ei saanut Frediltä haluamaansa reaktiota. Hän sanoikin Fredille: ”Katso tarkkaan nyt noita kauniita kasvoja, sillä…”, Fred vain hymähti ja sylkäisi samalla verta suustaan. Jack silitteli vielä vähäsen Charlottan kauniita ja pehmeitä korvia, mutta sitten yhtäkkiä hän löi Charlottaa kuonoon, Charlotta inahti ja kuonosta alkoi valua verta. Charlotta vain vai jatkoi hiljaisesti itkien ja Fredin pää nousi pystyyn yhtä nopeasti kuin valo kulkee avaruudessa.

”Ahaa. Vihdoinkin jotain kunnon reaktiota.” Sanoi Jack ja naurahti. Jack silitteli taas Charlottaa ja löi häntä uudestaan. Kummaltakaan ei tullut kummallisempaa reaktiota. Jack ajatteli mielessään, että mitäs sitä seuraavaksi voisi tehdä. Hän mietti hetken, hän mietti toisen hetken, hän mietti aika pitkän tovin siinä, sitten hän päätti. Jack meni lyömään ensiksi Frediä kerran taas vatsaan ja Fred rupesi yskimään verta suustaan. Sitten hän käveli taas Charlottan luokse ja silitteli häntä uudemman kerran. Sitten hän suuteli Charlottaa ja Fred ei pystynyt enää reagoimaan kunnolla, koska oli jo saanut niin paljon iskuja itseensä. Jack jatkoi suutelemista ja sitten hän samalla kosketteli Charlottaa.

Kohta Jack liikutteli tassuaan kohti Charlottan intiimiä paikkaa. Fred huomasi tämän ja sanoi niin kovalla äänellä kuin pystyi: ”Ei älä, mitä tahansa muuta. voit vaikka hakata minut henkihieveriin.. Jos et loptea minä...” Jack vain hymähti ja jatkoi tekemisiään. Fred näki Charlottan itkevän, mutta hän ei pystynyt tekemään mitään, eikä edes Charlotta itse pystynyt estämään, koska hän oli kahlittuna. Fred oli vihoissaan ja katseli Jackia ja Charlottaa vuorotellen. Jack huomasi tämän ja meni lyömään Frediä. Fred menetti tajuntansa.

Fred oli tajuttomana noin kymmenen tuntia, kunnes hän nyt alkoi heräilemään. Fred heräsi viluissaan, paikat kipeinä ja kahlittuna samasta paikasta jossa oli äskenkin, mutta jotain oli muuttunut. Fred oli yksin, siellä ei ollut ketään muuta, ei edes Charlottaa. Charlottan paikalla oli vain pieni veriläiskä seinässä. Fred tarkisti heti tilanteensa, missä kunnossa hän oli ja mikä olisi paras paikka päästä pois. Fred huomasi että hänellä oli verta kaikkialla turkissaan ja sen, että toinen kahle kädessä oli höllentynyt vähäisen ja seinä sen kahleen kohdalta oli hieman murtunut. Hän ei välittänyt nyt verestä turkissaan vaan Charlottasta, joka oli kadonnut vankityrmästä.

Fred alkoi nyt repimään kahletta irti seinästä, koska hän oli nyt noiden kymmenen tunnin aikana pystynyt keräämään tarpeeksi voimia ja se onnistuikin pian. Hän koitti epätoivoisesti saada toistakin kahletta irti, mutta ei saanut ja sitten kellarin ovi aukeaa. Ovesta tulee yksi Jackin apureista. Fred katselee häntä vihaisin silmin, mutta hämmästyykin kun tämä rupeaa salamyhkäisesti irroittamaan Fredin kahleita. Fred koittaa sanoa jotain, mutta tämä salaperäinen henkilö peittää Fredin suun ja sanoo: ”Hiljaa nyt, he ovat yläkerrassa.” Fred nyökkää ja on hiljaa. Jackin apuri menee nyt kohti kellarin ovea, kurkistaa siitä ja katsoo ymärillensä todeten, että siellä ei ole tällä hetkellä ketään. Hän näyttääkin Fredille, että tännepäin ja Fred lähtee kohti kellarin ovea. He pääsevät helposti ovesta ja myös mökistä pihalle. He kulkivat kohti autoa, joka odotteli vain kuskia. Autossa he miettivät hetken, että pitäisikö lähteä vai ei. Mietittyään muutamia hetkiä Fred avasi suunsa ja sanoi Jackin apurille: ”Mene sinä vaikka sanomaan Jackille, että olet menossa kaupungille ostamaan pizzaa tai jotain muuta sellaista, ettei Jack ihmettele minne lähdit yht’äkkiä.” Niin Jackin apuri meni sanomaan Jackille, että hän oli menossa kaupungille ja saikin siihen luvan kunhan hän tuo pizzan myöskin Jackille. Jackin apuri palasi takaisin autoonsa ja lähti heti ajelemaan kohti kaupunkia.

He olivat ajelleet jo muutamia minuutteja ja sitten Fred avasi taas suunsa ja kysyi: ”Mikä muuten on sinun nimesi?” Jackin apuri oli hetken hiljaa ja sanoi sitten olevansa Rudolf. Taas oli pari hiljaista minutia, kunnes Fred avasi taas suunsa kysyen, että minkä takia hän päästi hänet kahleistaan ja sitten hän kysyi, että tietääkö hän mikä on Charlottan kunto. Rudolf alkoi kertomaan tarinaa: ”Minä en vain enään jaksanut Jackia, koska vihaan hänen luonnettaan. Jos jokin ei tapahdu niin kuten hän sen haluaisi, tapahtuu jotain tälläistä mistä en tykkää. Et ole ensimmäinen jolle hän on tehnyt tämän. Niitä on ollut jo neljä ennen sinua, heidän kaikkien kohtalo on ollut kuolema. Kuolema tyrmässä oma rakas vastapäätä. Hän aina hakkasi ensin sitä jonka kanssa hän oli ollut ja sitten hänen rakastaan. Kukaan ei kestäisi moista. Kerrankin hän löi erästä söpöä tyttösutta....” Fred lopetti Rudolfin tarinan kertomisen ja sanoi ettei haluaisi kuulla enempää.

Siinä tarinaa kertoessaan he olivatkin saapuneet kaupungille. He ajelivat erään omakotitalon pihaan, avasivat auton ovet ja kävelivät sisälle taloon. Sisällä talossa he istahtivat molemmat keittiön pöydän ääreen. ”No, mitäs sitten, kai me mennään Charlotta vielä hakemaan?” Kysyi Fred. ”Ei, ei mennä, koska se olisi liian vaarallista. Ole iloinen että sain edes sinut sieltä pihalle. Vaaransin oman henkeni pelastaessani sinua sieltä.” Kuului vastaus. Fred katsoi tuimasti Rudolfia ja sanoikin hänelle, että menisi hakemaan Charlottan vaikka se maksaisi hänen henkensä. Rudolf mietti hetken ja sanoi: ”No tarvitsemme ainakin sitten suunnitelman miten me aiomme pelastaa hänet.”. Siihen Fred sanoi: ”Kuka sanoi, että sinun tulisi tulla mukaan..”. Rudolf mietti hetken ja sanoi, että ei ollut koskaan tehnyt mitään järkevää oikeastaan ja nyt olisi hyvä tilaisuus tehdä. Hän halusi auttaa. Fred nyökkäsi ja sanoi: ”Selvähän se sitten.” ja he rupesivat miettimään suunnitelmaa.

Fredin ja Rudolfin miettiessään suunnitelmaa Jackin luona tapahtuu. Jack oli huomannut Fredin puuttuvan kellarista ja siitäkös hän suuttui. Jack ei miettinyt kauaa ja päätti mitä tehdä. Jack käski parin muun apurinsa mennä tekemään ja pystyttämään noin kolme metriä korkea risti keskelle pihaa. Jackin apurit ryhtyivät tekemään ristiä ja se olikin pian valmis. Se risti oli kehnosti tehty, ei oltu hiottu eikä mitään, täynnä niin isoja kuin pieniä tikkuja, jotka varmasti tekisivät kipeää jos niihin koskisi. Jackin apurit pystyttivät nyt ristin keskelle pihaa ja menivät Jackin luo ja sanoivat että homma oli tehty. Jack hörppi kahvia ja sanoi sitten: ”Hakekaapas Charlotta ja tuokaa se minun eteeni.” Jackin apurit toimivat heti ja toivatkin Charlottan paikalle. Jack katseli hieman itkevää Charlottaa ensiksi hetken ja sitten löi häntä kuonoon niin kovaa kuin lähti. Charlotta ei menettänyt tajuntaansa vaan inahti kovalla äänellä ja jatkoi hiljaista itkuaan. Jack tuntui nauttivan tuosta äänestä ja löi Charlottaa uudestaan ja uudestaan. Charlotta ei pysynyt pystyssä vaan tipahti lattialle. Charlottan päästä valui kauheasti verta ja hänen pehmeä ja kiiltävä turkkinsa oli nyt yltä päältä veressä. Jack vain katseli Charlottaa ja nauroi itsekseen. Sitten Jack huusi toistamiseen apureilleen ja käski heidän mennä laittamaan Charlotta kiinni pihalla olevaan ristiin, kuin Jeesus ikään, mutta ei lyö vielä kiiloja ranteista eikä jaloista läpi, sitoa vain se siihen paikkaan niin tiukasti ettei hän varmasti pääsisi siitä irti. Niin Jackin apurit laittoivat hänet kiinni ristiin. Jack tuli itse myös pihalle, istahti aurinkotuolille ja katseli Charlottaa joka näytti kärsivän kovasti. Charlottaa kidutti vielä se ettei hän ollut saanut mitään syötävää eikä myöskään mitään juotavaa ja Aurinko porotti taivaalla suoraan kärsivään Charlottaan. Charlottaa sattui myöskin nuo kaikki tikun jotka oli ristissä. Ne pistelivät Charlottaa ikävästi ja siksi hän kiemurtelikin ristillä, mutta ei voinut mitään. Charlottan selästäkin alkoi vuotamaan verta tikkujen pistäessä siihen. Sitten Charlotta lopetti kiemurtelemisen ja oli vain hiljaa itkien ristillä, melkein tajuntansa menettäneenä.

Tällä välin Fred ja Rudolf olivat keksineet suunnitelman. Sellaisen suunitelman missä Rudolf vie ensiksi pari pizzaa Jackille ja on aivan muina susina siinä niin ja sitten koittaa tainnuttaa Jackin ja sillävälin Fred olisi etsinyt Charlottan. No he lähtivät ajelemaan taasen mökille ja se matka tuntui nyt aivan parilta hassulta minutilta. Mökille tultuaan he molemmat pelästyivät ja katselivat vain ristiä, jossa Charlotta roikkui. He eivät kiinnittäneet huomiota mihinkään muuhun ja eivät täten huomanneet, että Jackin apurit olivat piirittäneet heidät takaapäin ja kaikilla oli pistoolit tassuissaan. Fred nousi pois autosta ja lähti kävelemään kohti Charlottaa, kunnes sitten Jack yskäisi aurinkotuilissaan. Rudolfkin tajusi sitten tilanteensa ja huomasi, että noin viisitoista pyssyä osoitti häntä kohden ja sen takia Rudolf nousi kädet ylhäällä autostaan.

Fred katseli Jackia erittäin vihaisesti ja kun Fred oli lähtemässä juoksemaan kohti Jackia niin Jack vain osoitti Charlottaa kiväärillään ja Fred pysähtyi. Jack käski sitten kahlita Fred ja Rudolf pihalle, Rudolfin auton etupuskuriin, että he varmasti näkisivät Charlottan. Charlotta itki kun näki Fredin kahlittavan hänen eteensä. Sitten kun hidät oli kahlittu siihen tapeeksi hyvin, Jack pyysi pari apuriaan tuomaan tikapuut, viisi metallista kiilaa ja vasaran. No ne tuotiin nopeasti ja sitten Jack kiipesi tikapuille ja oli Charlottan jalkojen kohdalla. ”Katsokaa nyt tätä Charlottaa, katokaa miten hänelle käy!” huudahti Jack. Fred huusi vihaisesti: ”Et, et jumalauta tee sitä! Sä perkeleen paskakasa!” Myös Rudolf huuteli ja käski Jackin lopettaa. Jack ei kuunnellut vaan silitteli ensiksi Charlottaa metallisella kiilalla ja kosketti sillä hänen intiimiä paikkaansa, sitten yht’äkkiä hän löi kiilan Charlottan vasempaan nilkkaan ja rupesi takomaan tätä vasralla. Charlotta huusi kivusta ja itki, pyytäen samalla lopettamaan. Ferd ja Rudolf yrittivät päästä irti kahleistaan, mutta eivät päässeet. Sitten kun Jack oli sen lyönyt niin hän sanoi: ”Katsokaa mitä saitte minut tekemään, tämä on teidän vikanne.” Sitten Jack löi toisen kiilan Charlottan toiseen nilkkaan, Charlotta huusi samalla lailla, hän itki, kärsi ja murehti. Fred ja Rudolf yrittivät edeleen päästä kahleistaan, mutta se oli toivotonta, he pystyivät vain katselemaan. Fred itki Charlottan puolesta. Jack kipusi ylemmäksi tikapuilla ja sitten löi kiilat Charlottan ranteisiin. Charlotta ei pystynyt enään huutamaan kunnolla, hän vain itki. Fred huuteli Charlotalle, että voimia rakas, sinä kestät sen, rakastan sinua, sinun on pakko kestää. Myös Rudolf koitti antaa henkisesti lisää voimaa Charlottalle. Jack nauroi voimakkaalla äänellä. ”Kohta tulee viimeinen. Onko sinulla viimeisiä sanoja Charlotta?” Jack kysyi. Charlotta huusi Fredille itkien: ”Olen aina rakastanut sinua, tulen aina rakastamaan. Olen sinun, en kenenkään muun.” Fred huusi: ”Samaa tunnen minä, rakastan sinua, olen aina rakastanut. Voimia sinulle rakas.” Juuri kun Rudolfkin oli sanomassa jotain niin Jack nauroi kovalla äänellä ja iski viimeisen, viidennen kiilan Charlottaan. Se kiila osui Charlottan sydämeen, sydämeen joka rakasti Frediä. Charlottan suusta pulpahti paljon verta, kuin myös kohdasta johon Jack iski sen kiilan. Charlotta kuoli siihen paikkaan, oman rakkaansa edessä. Fred itki kovalla äänellä ja huuteli, että miksi, miksi, miksi hän.

Jack tuli alas tikapuilta ja nauroi Fredille. ”Sinä olet sitten tyhmä.” sanoi Jack. Et ansaitse elää. Jack meni hakemaan kiväärinsä, osoitti sillä Frediä ja sanoi: ”Minä rakastin sinua tyhmä ja sinä hylkäsit minun rakkauteni!” Juuri kun Fred oli vastaamassa, Jack ampui Frediä päähän ja kuoli siihen paikkaan. Sitten Jack ampui myös pelästyneen Rudolfin ja sanoi sen jälkeen: ”Et sinäkään ollut minulle uskollinen, ansaitsit kuolla.” Niin loppui tämä tarina. Tarinoilla ei aina tarvitse olla onnellista loppua. (c) PateKettu